keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Sivu 1

Idea ei ole todellakaan omani, mutta mikäpä maailman ideoista olisi ensimmäistä kertaa keksitty vasta vuonna 2013.  Moni bloggaaja on vuodenvaihteessa luvannut tehdä sitä ja tätä joka päivä vuoden 2013 aikana ja informoida siitä tietenkin internetissä. Olen löytänyt mm. seuraavanlaisia lupauksia:

* Lupaus pukea joka päivä eri asu ja ottaa siitä kuva. (Erittäin vaivalloiselta kuulostaa, mutta lienee muotibloggareiden pakko-oire.)
* Lupaus olla syömättä karkkia koko vuoden. (Saako pullaa syödä?)
* Lupaus liikkua vuoden jokaisena päivänä. (Kovin, kovin lavealta lupaukselta kuulostaa - ellei ole moniraajahalvaantunut, en usko että liikkumattomuus on edes mahdollista.)
* Lupaus sanoa jotain ystävällistä tuntemattomalle ihmiselle, joka päivä. (Tämä kuulostaa yksinomaan tsemppauslauseita Facebookissa jakelevien vittuilulta.)

Koska olen vanhemmiten muuttunut entistä laiskemmaksi ja saamattomammaksi, päätin luvata, vaikken uudenvuodenlupauksista muuten perusta, kirjoittaa yhden aanelosen romaanikäsikirjoitustani joka päivä. Ei mikään mullistava ajatus, näinhän moni kirjailija (siis oikea, kirjojaan valmiiksi saanut ja julkaissut, kirjailija) tekeekin. Tuotettu teksti voi olla soopaakin ja joutua lopussa deletoiduksi, mutta nyt saa määrä korvata laadun. Sitä paitsi kirjoitusohjelmani riviväli on niin pieni, että jokainen aanelonen olisi valmiissa kirjassa ainakin kaksi sivua, joten hei, romaanihan on hyvää vauhtia valmistumassa. Vaikka pari sivua poistaisikin.

Olen tyypillinen pöytälaatikkokirjoittaja, toimittajan ammattiini leipääntynyt ja sen ohella salassa fiktiota kirjoittava keski-ikäistyvä nainen. Kirjaideassani sen sijaan ei ole mitään tyypillistä. Olen vakuuttunut, että se on sekä säkenöivä että taidokas, koukuttava ja viihdyttävä, nykyaikainen ja ja ja. En tosin ole vielä varma, muodostuuko kirjasta novellikokoelma (onhan novelli nyt kuuminta hottia ainakin Novelli palaa! -vuoden perusteella: https://www.facebook.com/novellipalaa) vai puhdasverinen romaani. Anna-Leena Härkösen tapaan kirjassani ei kuitenkaan kikkailla eri aikatasoilla (em. oli epäselvästi ilmaistu. Tarkoitan siis, että olen samaa mieltä Härkösen kanssa siitä, että aikatasoilla kikkailu on tympäisevää ja saa lukijan harmistumaan), mutta näkökulmavaihdoksilla sitäkin enemmän.

Ei kirjoittamiseni toki ala tästä päivästä. Kovalevylläni on pari sataa sivua tajunnanvirtaa ja mukavalmiita kappaleita kirjaan. Paketin sekavuus on kuitenkin aiheuttanut sen, ettei homma ole edennyt pitkään aikaan. Siksi aloitan nyt sivulta 1. Ja sen sain valmiiksi 1.1.2013 illalla kello 20.30. Alla ote siitä.

***
Ituhipin perheeseen kuului miehen lisäksi nainen ja viisivuotias poika nimeltä Ruska. Hevosenniminen lapsi oli pikkuvanha kuin piru ja kyseli ensimmäisellä ja ainoalla vierailulla, eihän Erkan perhe vain syö possuja ja muita suloisia eläimiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti