torstai 10. tammikuuta 2013

Sivu 10: Alussa jumala loi.


Onko tärkeää, miten kirja alkaa? Lukevatko kustannustoimittajat vain kaksi ensimmäistä riviä ennen kuin toteavat, että tämä on silkkaa sontaa? Auttaisiko, jos käsikirjoitukseen liittäisi viidenkymmenen euron setelin?  Tässä muutama esimerkki aluista - mikä niistä houkuttaa jatkamaan?

Vasta kantapään kautta opin ymmärtämään, että kaikki todelliset salaisuudet haudataan ja vain haamut ja henget puhuvat totta.

(Anthony Hyde: Punakettu)
Muutamana iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton.
(Tove Jansson: Muumipappa ja meri)
I wake up at three o´clock on Christmas afternoon.
(Ross O´Carroll-Kelly: The curious incident of the dog int the nightdress)
ja sitten se jo klassikoksi noussut:
Minut tapettiin vappuviikolla.
(Jari Tervo: Pyhiesi yhteyteen.)

Toivotaan, ettei eka virke nyt sentään tapa kenenkään lukuintoa. Itse jätän harvoin kirjoja kesken, mutta jos jätän, yleensä jaksan sentään sivun 30 tienoille. Sitä paitsi onneksi toinen tykkää toisesta ja toinen toisesta.

Eräs miespuolinen ystäväni sanoo, ettei lue koskaan kirjoja, joissa ei ole dialogia. Itse taas tykkään mahdollisimman vähästä dialogista. Joskus. Johtunee siitä, että kirjoitan itse aivan pa*kaa dialogia, epäuskottavaa ja siten huonoa.

Eri näkökulmien sekoittaminen samaan tarinaan, se sen sijaan on mielestäni kiinnostavaa. Miten eri tavalla saatammekaan asiat nähdä ja kokea?


Kuva: http://www.tumblr.com/tagged/far%20side

Arvatkaa, mistä muuten revin ajan sekä tämän blogin että romaaniliuskojen kirjoittamiseen? En minä vain tiedä. Blogin myötä olen eksynyt luvattoman moneen Lilyn blogiin, ja se vie aikaa. Esimerkiksi Punakynä-nimisen blogin Tero Kartastenpään kirjoituksessa http://www.lily.fi/juttu/alykkyys-alkaa-salkkareista meni tovi, että älysin mistä on kyse. Luin vieläpä siinä piilleen linkin eli http://opinionator.blogs.nytimes.com/2012/11/17/how-to-live-without-irony/ Tämä oli niin kiinnostavaa, että taisi kulua kotva sitä miettiessäkin. Ehkä olen vähentänyt Facebookissa roikkumista, mikä on ainoastaan hyvä asia.

Sivu 10 ei kovin helposti ulos tullut, mutta tässä ote:
****
Nyt piti uskoa omia käsiään. Mari katsoi vielä sormiaan. Punaiset viivat näkyivät vielä selvästi, mutta vaalenivat vaalenemistaan. Ovi on kiinni. Mari hymyili.
Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti