perjantai 25. tammikuuta 2013

Sivu 25: Elämän tärkein asia

(Kuva: www.fastcoexist.com)

Onko tärkeää, mitä kirjani päähenkilö syö? Mainitsenko siitä? Jos mainitsen, siihen pitää mielestäni olla jokin syy ts. ruuan täytyy rakentaa sitä henkilöä. Tai tarinaa. En tiedä teistä muista, mutta minulta jäi lapsena Viisikot lukematta, kun jo yhden-kahden kirjan jälkeen alkoi kuvottaa se jatkuva ruuasta kertoilu. Viisikko söi jatkuvasti ja kaikenlaista. "Nainen valmisti heille yksinkertaisen aterian: siinä oli leipää, munia, hilloa, kanelikeksejä, maitoa, teetä, inkiväärijuomaa, taikinatikkuja, porkkanakakkua ja kinkkua. Tim söi ja joi ja pieri kunnes ratkesi." Ylenpalttista, eikä ollenkaan koukuttanut 10-vuotiasta, jolle ruoka ei merkinnyt mitään. Liittyiköhän se Enid Blytonin sapuska-addiktio hänen elämäänsä pula-aikaan? On tästä kai joku kirjoittanutkin jotain.

Ruoka on kyllä tärkeää nykyään, kuten on ollut aina. Meillä ylensyöneillä länsimaalaisilla se on jo hifistelyä, joka ilmenee mitä moninaisimpina tv:n kokkiohjelmina. On oikeastaan, kun asiaa tarkkaan ajattelee, aivan naurettavaa, kun jengi väsää jotain hienoa piperrysannosta avokadovaahtoineen ja sivelee lautasenreunaan vielä pensselinvedolliset kastiketta. Sitten odotetaan henkeä haukkoen, mitä joku mulkoileva kokkiguru annoksesta nyrpeänä lausuu. Sitten seuraa itkua ja hermoromahduksia ja tää on mulle tärkeintä maailmassa -vuodatuksia.

Se kyllä on tervetullutta, jos ruokahifistely saa todella aikaan sen, että ihmiset ostavat koteihinsa oikeita raaka-aineita ja tekevät niistä ruokansa. Vastakohtana einesvallankumoukselle. Älytön ruokasnobbailu ja "mä juon vaan Alppien vettä ja sit tota spirulinajauhetta" -foodismi menee kyllä yli eikä ole enää ollenkaan ekoa, vaan pelkästään itsekästä. Foodistit kyllä seikkailevat minunkin kirjassani, ainakin sivuroolissa.

Katsoin männäiltana amerikkalaisten ylipainosta kertovan dokumenttisarjan viimeisen osan. Siinä kerrottiin, että amerikkalaiset lihovat mm. siksi, että lihottava ruoka on niin paljon halvempaa kuin terveellinen. Ja syy siihen on maatalouspolitiikka, joka tukee maissin ja soijan kasvatusta. Maissista tehdään sitten lisäaineilla höystettyjä naksuja ja sen sellaisia, soija taas syötetään karjalle, jonka amerikkalainen sitten syö. Vihannesten, juuresten ja hedelmien tuottamista sen sijaan ei tuettu, vaikka niiden tuottaminen on paljon vaikeampaa kuin maissin ja soijan, ja siksi parsakaaliin ei ole perusamerikkalaisella varaa. Ja useimmat maatilat tuottivat maissia ja soijaa (ja lihaa). En kommentoi tähän nyt mitään muuta kuin että kiintoisaa.
Sivulta 25:

****
Tuskastuin heti. Rupesin nyt itse ohjaamaan itseäni. Projektiin lähdettiin sillä ehdolla, että se hoituisi arjen ohella. Ei minulla ollut aikaa näytellä itseäni. Vaikka olihan se aika kaukaa haettu ajatus, että me olisimme vain, ilman esittämistä.
Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti