maanantai 28. tammikuuta 2013

Sivu 28: Onks pakko jos ei taho?

Teen mitä tahansa, jottei tarvitsisi tehdä sitä mitä oikeasti pitäisi. Surffaan esimerkiksi etsimässä tällaisia gif-hauskuutuksia. Voin myös avata Facebook-sivuni kaksi kertaa minuutin sisään, tsekata meilit viidessä minuutissa kymmenisen kertaa, googlata omaa nimeäni ja katsoa mitä tulossivulla 18 on. Helposti käy myös Ampparit-uutissivun latailu - ehkä 80 kertaa tunnissa. Voin myös katsoa Panda-videoita ja pakko myöntää - Sami Hedbergin stand-uppia kymmenen klipin verran.  Verrattain usein myös piirtelen sarjakuvia, jotka postitan kavereilleni. Tehokasta.

(Kävin myös Vauva.fi -palstalla kurkkaamassa keskustelua, joka avattiin näin: Mitä yleensä viette viemisenä työhaastattelijalle? Aloittaja vei jotain itsetehtyä, esim. olkipukin. Paras vastaus oli kuitenkin tämä: Mä olen vienyt sellasen korin johon olen laittanut täytekakun, croisantteja, vesimeloonia, lauantaimakkaraa ja lisäksi on ollut laastareita, terveyssiteitä, kondoomeja, pari rusinapakettia, omenoita, Coca-cola pullo ja ruusukimppu. Jos on ollut mieluinen paikka, niin lisänä on ollut vielä makaronipaketti, tuikkuja ja servettejä sekä perunapussi ja sellaiset perunankuorimishanskat. Kerran laitoin siihen korin kantokahvaan kolme ilmapalloa. TAI tämä: Tässä vähän esimerkkejä, mitä itse oon vieny: - Lastenvaateliikkeeseen Reimatec-haalari-  valokuvausliikkeeseen vein aikaisempana jouluna lapsistani otetun joulukorttikuvan - Keramiikkapajaan vein kuvan posliinistani (ei tainnut olla hyvä huumorintaju haastattelijalla, en saanu paikkaa) - Ruokakauppaan on hyvä täällä jo aiemmin mainitut vesimeloonit, perunat. Joskus oon vieny ihan katkarapukimaraakin, jos on joulusta jäänyt.))

Töiden välttelystä eli sijaistoiminnoista tulee poikkeuksetta vässykkäluuseriolo. En ansaitse elää! Silti saatan pahimmassa tapauksessa tehdä sitä koko päivän. Yhtäkkiä kello on 16 ja ei illalla nyt ainakaan mitään viitsi tehdä. Usein teen sitä ainakin lounasaikaan asti, koska jos klo 11.30 on jo nälkä, kymmenen jälkeen ei kannata aloittaa mitään uutta.

Sitten taas, jos muserran sijaistoimintojen ylleni langettaman taian ja ryhdyn töihin, saatan hyvinkin tehdä sen työn, jota väistelin kolme päivää, tunnissa. Mietin, miksen minä heti tätä tehnyt. Omanarvotunto nousee, olen täyttänyt luterilaisen tehtäväni.

Nyt on kuitenkin tapahtunut jotain. Romaanikäsikirjoitukseni edellä en harjoita enää sijaistoimintoja. Kirjoitan vain, ilman tuskaa. Jopa riemuiten. Kaikki sijaistoimintoni ruhjovat nykyään työtehtäviäni. Niitä, joista maksetaan. Eli varmaankin alasajan elinkeinoani vähitellen. Tämä lienee luonnollinen (en sanonutkaan, että järkevä) asia. Rappiollahan ne (me) taiteilijat usein ovatkin? Seuraava pätkä kuvaa sitä, kun nuori ja innokas freelancetoimittaja nappaa asiakkaani. Minä jään nallina hiekalle.


Sivulta 28:
*****
- Hei olisko sulla banjoa, jota voisit soitella tuossa tienposkessa? XX sanoi.
Heitin häntä nokkosella. - Just tuota mä pelkään, perkeleen dokumentaristit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti