perjantai 4. tammikuuta 2013

Sivu 4




Junassa, ajaessani ja nukkuessani saan tietenkin loistoideoita romaanikäsikirjoitukseni käänteiksi.  Yleensä en muista niistä mitään, kun sitten ajan kanssa ryhdyn niitä ylös naputtamaan. Tällaisia tilanteita varten on kuulemma muistikirjat - sellainen kulkee jokaisen ympäristöään jatkuvasti havainnoivan ja sieltä asioita teksteihinsä ammentavan kirjailijan mukana. Kuvassa näkyvä hirveä ruma muistikirjani on vuodelta 2010 ja siellä on mm. tällaisia supereita juttuja:

     * Saattaen vaihdettava. (Ilmeisesti junassa kirjailtu. Onneksi tuli muistikirja mukaan!)
     * 03.30 junakeskustelu n. 30-vuotias mies ja samanikäinen nainen: "Mie on päättäny että jos joskus saan lapsia, ne saa tulla vaikka 150-vuotiaina kotiin miettimään asioita puoleksi vuodeksi."  (Taas junassa.)
     * Seuraan Jaana Pelkosen kulutustottumuksia.

Kun kirjoitan näitä väläyksiä ylös, niiden takana on varmasti jokin suurempi visio ja näen niiden liittyvän osaksi isompaa kokonaisuutta. Mutta muistiinpanot tällaisena tukisanalistana eivät riitä mihinkään. En saa mitään irti tuosta muistivihosta. En pääse siihen tilaan, missä olin, kun mahtava idea pulpahti päähäni. Samoin kävi Seinfeldille, joka kirjoitti unessa näkemänsä huippuvitsin ylös, yöpöydällä sitä varten olleeseen muistivihkoon. Aamulla vihossa luki jotain sellaista kuin "iso norsu ei, ja sitten mies peruutti".

Lainasin eilen kirjastosta kirjan nimeltä Haluatko todella kirjailijaksi. Siinä mm. Sofi Oksanen neuvoo, miten kirjailijaksi oikein tullaan. Kirjassa ei ole apuja siihen, mitä teen nyt, vaan siihen vuoden kuluttua häämöttävään hetkeen eli kustantajan etsimiseen.  Lähempänä maalia ovat ihmiset, joilla on suhteita. He tuntevat kustannustoimittajia tai kirjailijoita, minkä vuoksi he saavat käsikirjoituksensa luettavaksi nopeammin kuin muut.

Vieläkö ehtisin ryhtyä kaveeraamaan oikeanlaisten ihmisten kanssa?

Lopuksi itse asiaan: sivu 4 on valmis. Tämä tuntuu naurettavan helpolta, kuten kaikkien uudenvuodenlupausten täyttäminen viikolla 1 yleensäkin. Ote uusimmasta alla.

***
Laitan käteni ratille kymmentä vaille kaksi asentoon ja työnnän käsivarteni suoriksi lukkoon asti.
Virnistän kun muistan, miten Kati väitti autokoulunopettajan muistisäännön oikeaan ajo-otteeseen kuuluvan "kymmentä yli kaksi". Kun näytin Katille, miltä kymmentä yli kaksi -ajo-ote näyttäisi, reaktio oli aidosti hämmästynyt. Aijjaa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti