tiistai 8. tammikuuta 2013

Sivu 8: (Varuste)lekalla päähän



David Sedariksen kuva on pöllitty: davidsedarisbooks.com

Tiedättehän ne hassunhauskaa, rentoa, kieliposkessa -markkinointikieltä käyttävät firmat? Rakettikeiu ja Varusteleka esimerkiksi. Keiun esitteet ovat täynnä tahallisia virheitä ja Varustelekan myyntipuheet ronskeja ja kummallisia. Katsokaa esim. tämä paitainformaatio.

On silkkaa hienosäätöä, milloin ilovitsihuumorikieli toimii ja milloin ei. Joku sen osaa ja toinen on vain nolo. Aina ei myöskään ota selvää, onko jokin vitsiä vai totta. Mitä voi ajatella esimerkiksi Titi-Nallen suklaamarjat -nimisestä tuotteesta, jossa sanotaan että "nalleperhekin jaksaa leikkiä, tanssia ja rytmittää kotimaisten marjojen voimin". (Ehkä olen jäävi arvioimaan tätä, sillä mielestäni ainut hyvä Titi-nalle on syväjäädytetty Titi-nalle - aivan sietämätöntä performanssia on se!)

Kyse on varmaan vähän samasta, pukeutuuko joku tyyliniekka 90-luvun alun toppatakkiin itseironian kanssa vai ilman. Itseironiset viikset/takatukka/harmaat miesten pehmikset ja niiden pitäminen trendimielessä ovat kyllä jotain sellaista, jota en vaan tajua. Joten ei mennä edes sinne suuntaan.

Osaisinpa olla teksteissäni coolisti hauska, kuten all time favourite ulkomaankielinen kirjailijani eli David Sedaris. Hänen ulosantinsa on niin niin hauskaa, että kun huomaan kirjan lähestyvän loppuaan, koetan hidastella lukemista. Sedarista ei varmaankaan ole englannista suomeksi käännetty, ja hyvä niin.  Sen sijaan Sedaris on kunnostautunut kirjojensa ääneenluvussa, ja sitä tavaraa onkin netissä Youtubessa viljalti. Ei naurata oikein se kuunteleminen. En tiedä miksei.

Ääneen nauraminen on monelle se mittari, milloin voi sanoa, että kirja on hauska. Minullekin se toimii hyvin, sillä ainakin hymähtelen joskus ääneen, olin missä olin. Luen paljon junassa, ja ainakin Mielensäpahoittajaa (Tuomas Kyrö) lukiessani näin kävi. Ja montaa muutakin, en vain saa koskaan mitään mieleen, kun pitäisi. Ainakin Mediahuora (Venla Hiidensalo) nauratti. Ja Markus Kajon jutut.

Tämäkin on hauska, vaikkei mitään kirjallisuutta: Eräs ihminen jäi lukkojen taa ja ihmetteli, mikä huoltoyhtiö mahtaisi tulla avaamaan uksen. Toveri vastasi, että Lassila & Tikanoja. Lukkojen taa jäänyt oli äimän käkenä, mikä tuo tuollainen vastaus nyt oli. "Lassila ettii kanoja". Mitä kanoja ja mikä Lassila ja miten se nyt tähän liittyy?

Jaa mutta itsehän en todellakaan ole kirjoittamassa mitään huumorikirjaa. Mutta kuten elämässä yleensä, en voi välttää humoristisia tapahtumia.

Lilyn toimitus muuten antoi minulle papukaijamerkin. Se on tuossa sivun 7 postauksen viesteissä. Ja mainostivat blogiani omalla sivullaan. Olen kovin otettu. Kovin, kovin! Saakohan sen papukaijamerkin laittaa tuohon sivupalkkiin? Postauksen 6 ote Vauva-lehden keskustelupalstalta ei muuten ole mikään päivän huomioni, vaan ote kirjastani. Siinä on joitakin mielipidekirjoituksia myös. Kaikki täysin fiktiivisiä tietenkin. Pitäisköhän Vauva-lehti ja Helsingin Sanomat vaihtaa esim. Taaperoksi ja Päivittäiseksi?

Sivu 8 on valmistunut. Alla siitä näyte.

****
Kivetyksellä on jokin iso kuutiomainen muoto. Erkka koettaa sitä kädellään. Kylmää, lasten tekemä lumilinna? Erikoisen kantikas kyllä. Erkka sohottaa kuutiota taskulampulla lähietäisyydeltä.
- Mitä helvettiä, Erkalta pääsee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti