sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Sivut 12 - 13: Kuolemanviiva pitää kynän paperilla



Kirjailija Kirsti Ellilä kirjoitti Kirjailijan häiriöklinikka -blogissa syyskuussa, millaisia epämääräisyyksiä kirjailija joutuu sietämään. Kun kirja on annettu kustantajalle, on hirvittävää odottaa, tuleeko sieltä julkaisupäätös vai hylky. Onkohan se hirveämpää kuin tämä: kirjoittaa kirjaa, josta ei koskaan tiedä tuleeko se edes valmiiksi. JA haluaako kukaan julkaista sitä?

Yksi monista ongelmistani, elämässä yleensä, mutta varsinkin kirjan kirjoittamisessa, on deadline. Viimeiset kymmenen vuotta takarajat, deadlinet, ovat vauhdittaneet elämääni ja saaneet nousemaan sängystä aamuisin. Jos en saa deadlinea jollekin hommalle, en tee sitä. Asiakkaillekin sen kerron: jos saan leväperäisen pyynnön kirjoittaa juttu "ensi kevääksi", en tee asian eteen mitään ilman tarkkaa kalenterimerkintää. Kuka antaisi deadlinen romaanikäsikirjoitukselle?

No joo, olenhan itse jo sen tehnyt, tavallaan, tämän blogin myötä. Mutta itse itselleen annettu deadline on keinotekoinen. Ei sillä ihan ole samaa painoarvoa kuin oikealla.

Sitten on ne sijaistoiminnot. Vaikka deadline olisikin, vältän työhön ryhtymistä niin pitkään kuin mahdollista. Romaaniliuskan kirjoittamisen sijaan naputan tähän blogiin jotain pikkunäppärää. Voisin myös surffata netistä tokaluokan-aikaisten kirjekavereideni nimiä. Ja ainahan on ne Youtuben hassut kissavideot, joita Fb-kavereistani ainakin 40 prosenttia auliisti jakelee. Tässä hupailussa on muun hyvän lisäksi taustamusana David Lee Rothin Jump:



Netin tarjonnasta huolimatta, pieni näyte sivuilta 12 - 13, jotka sain toki aikaan.
****
Pilkkihaalarinen mies raahaa perässään lasten muovipulkkaa, pulkan kyydissä satakiloinen, keltainen pala elämän eliksiiriä.
Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti