keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Sivut 29 - 30: Mitä sä niinq yrität sanoa tällä?


Kuvan sika ei liity juttuun.

Anu Silfverbergin
mainiossa, mainiossa novellikokoelmassa He eivät olleet eläimiä oli yksi erityisen mieleenpainuva teksti. Siinä raskaana oleva nainen menee sikalaan, emakkohäkkiin. Pohtii siellä, millaista olisi olla äitisika: viettää kapeassa, kääntymisen estävässä häkissä koko aikuiselämänsä ja tehdä sinä aikana muutaman possupahnueen. Joita ei koskaan yletä kärsällään edes nuuskia.

Näin kaunokirjallisuuskin voi tuoda esille epäkohtia, herättää keskustelua. Mitä minun romaanini sitten oikein herättää? Pitäisikö olla jokin suuri yhteiskunnallinen sanoma? Arvaan, että vaikka sitä ei olisikaan, viimeistään kirjallisuuskriitikot sellaisen taikovat. (Juu tiedän, että on lottovoitto saada kirjansa ensin julkaistua ja Jokeri, jos saa jonkin kriitikon sitä vielä julkisesti ruotimaan eli mainostamaan.)

Tadattataa: minulla ON sanoma. Mikä se on, sen kerron sitten haastatteluissa, kun kirja on julkaistu.


Sivut 29 ja 30 kyllä oksensin:
****
Lapsellista ehkä, mutta mitä Sinkkuelämää-elokuva opetti New Yorkista, päti harvinaisen usein tosielämässä myös varsinaissuomalaisella maaseudulla.

Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti