lauantai 2. helmikuuta 2013

Sivu 33: Täydellisessä miehessä on aina särö



 
Kirjassani on herkullinen hahmo, johon juutun. Kirjoitan hänestä hieman liikaakin, vaikka kyseessä ei ole kukaan päähenkilöistä. Syyn ymmärrätte, kun katsotte tämän postauksen kuvaa.

Kirjani hahmo on täydellinen mies. Johon eräs päähenkilöistä tuntee sanomatonta vetovoimaa. Vietän mielelläni aikaa kirjoittaen lukuja tuosta miehestä, Laurista, johon voin ladata kaikki toteutuneet ja toteutumattatta jääneet miehiin yhdistetyt toiveet.

Laurilla on esikuva tosielämässä. Kuolisin häpeästä, jos hän saisi tämän tietää, mutta niin vain on. Kyseessä on siis tuttavapiirini ihminen. Mutta Lauri ei ole yksi yhteen hän, vaan paljon muuta. Olen yhdistänyt Lauriin kaikki vanhojen poikaystävieni ja ystävien ja tuttujen ja työtovereiden rakastettavimmat piirteet ja jokaisesta sen ihastuttavimman särön. En kuitenkaan, kirjoittajana, saa päähäni Laurin kasvonpiirteitä. Ne ilmaantuvat jotenkin sumentuneina. Aina, kun meinaan tavoittaa ne, Lauri loittonee, katoaa, hämärtyy. Ihan kuin oikeassa elämässäkin, täydellinen mies ei koskaan realisoidu, ei koskaan.

Ja miksi säröt? Täydellisessä miehessä on tietenkin myös säröjä, ei kukaan voi hullaantua kiiltokuvaan. Ehkä Lauri raivostuu, jos vessapaperirulla on asetettu väärin. Tai lespaa ässää humalassa. Tai pukeutuu yksin ollessaan naisten alushousuihin.

Ei, vaikka haluaisin, Lauri ei ole Kevin Baconin tai Tim Rothin näköinen. Mutta hän voisi olla. Ihana, upea, saavuttamaton Lauri.

Sivulta 33:

****
Porukalle olisi vallan hyvin voinut puhua mistä vain ja saada heidät asian taakse. Ainakin kun puhujana oli Lauri Haavisto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti