tiistai 21. toukokuuta 2013

Kun keskustelukumppanilla on Kiitos 1939 - 1945 -paita (Sivuilta 137 - 138)


Miten keskustella ihmisen kanssa, jonka ilmiasu huutaa sellaista, mitä itse karsastat ja vastustat ja niin sanotusti dissaat? Mitä haluaa ihminen, joka kiittää t-paidassaan sotaveteraaneja, kertoa itsestään? Ihminen, jonka auton lisävaloissa on Suomen Leijona -koristeet?

Kirjassani on sivuhenkilö, joka on saanut kantaakseen kaikki nämä kliseet. Paidat, leijonakorut, Frederikin fanittamisen ja homokammon.

Vähänkö siis pysäyttävää kohdata arkielämässä ihminen, joka voisi olla romaanihenkilöni esikuva, mutta joka paljastuukin ulospanoaan paljon moninaisemmaksi. Se vie jalat alta. Vähän kuin tapaisi opettajan olutterassilla.

On toki terveellistä huomata, että arkkityyppien maailma on totta vain saduissa ja sarjakuvissa. (Kirjassanikaan se ei sitä ole, vaikka se satua onkin.)


**********

Sivuilta 137 - 138:

Elämäntaitokonsultti, mindfullness-ohjaaja ja Easel-terapeutti. Tyttö kävi varmasti valoenegialla. Olin melkein varma, että vaaleiden suortuvien taa piiloutuvat korvat olivat suippokärkiset.

2 kommenttia:

  1. Veteraanien kunnioittamisessa ei ole pahaa. Suomessa omien värien ja isänmaallisuuden tunnustaminen ei ole oikein sotien jälkeen kuulunut asiaan. Esim. Yhdysvalloissa lippu on joka paikassa, eikä asiaa pidetä lainkaan kummallisena. Frederik on muuten nykyään kulttiartisti :) Sitä fanittaa muutkin kuin leijonariipuskundit.

    t.Esa

    VastaaPoista
  2. En usko. Noissa kiitos-paidoissa on joku salattu viesti myös. Niiden kantajat ovat homovihaajia, teholihansyöjiä, luonnon roskaajia ja muuten yhdysvaltalaisten hyvin näkyvä patriotismi ei sekään ole tervettä.

    (Kyllä minäkin veteraaneja arvostan. Ja Arttu Wiskaria.)

    VastaaPoista