lauantai 11. toukokuuta 2013

Ostoskoriraivarit (sivuilta 124 - 127)

Road rage on tuttu ilmiö. Minä koen vastaavanlaisia tunteita marketin kassajonossa. Pysyn silti tyynenä, sillä kukaan ei pidä tuntemattomasta joka puuttuu toisten asioihin. Varsinkaan täällä Pohjanmaalla. Toisten asioihin ei saa puuttua, vaikka joku ampuisi hirvikiväärillä maakellarisi ja talosi välistä. Ellei sinuun suoranaisesti edes osu.

Olen tehnyt empiiristä kulutustottumustutkimusta nyt useamman vuoden ajan täällä lakeuden kauppakeskittymässä enkä ole havainnut, että ruokaostoksiin vaikuttaisi muu kuin raha. (Ja liha.) Jengi lappaa koreihinsa ja jättikärryihinsä ihan mitä vaan halvalla saa. Halpuus ei ole ainoa konsultti, typeryyskin on hyvä lisä. Eli kärryt tursuavat yksittäispakattuja jukurtteja, limpsaa ja teholihatuotteita ja lihankaltaisia valmisteita kuten makkaraa. Luomutuotteet, ensinnäkin, saavat rauhassa homehtua hyllyyn. Samoin kalliit lähiruokatuotteet. Typeryydestä osoituksena ovat myös Activiat ym. voitmättäämitävaanmutheitätäälopuksihuiviinniinjopötköirtoo -litkut.

Tämän jokamiehen eli keskivertokuluttajan ilmiasu aina ole yhteneväinen. Usein hällä tosin on leijonakoru ja liekkipaita Vesa Keskisen kaupasta, mutta yhtä usein hän ei näytä erityisen silmiinpistävältä. Ikähaarukka 18 - 80.

Silloin tällöin näen kaupassa parkaan pukeutuneen isosilmälasisen nuoren, jonka korissa on soijamaito, reilun kaupan tee, luomuparsakaali ja vapaana kasvanutta lähijärvestä nostettua siikaa. Lupaavaa, toiveikkuutta herättävää, ajattelen. Sitten hän vastaa iphoneensa ja kuulen keskustelupätkän, jonka perusteella tajuan että kohde on helsinkiläinen, joka on piipahtamassa kaukaisen sukulaisensa luona Pohjanmaalla.

Sivuilta 124 - 127:
****
Ulkopuolisuuden tunne antoi muualla voimia, mutta Naakassa tunne katosi. Samanlaisuuden paine Naakassa oli valtava. Pakottava. Pakollinen. Asukkaiden kesken vitsailtiin lahkolaisuudesta, mutta ei siinä juuri vitsiä ollut. Katsoin Jannan, kolme vuotta Naakassa asuneen, entisen mainostoimisto-copyn, menoa kasvihuoneelle. Jannan ilme oli kuin ylinäytellystä 50-luvun scifielokuvasta. Lasittunut ja samalla pöllämystynyt. Tyhjä. Hameenhelma oli imenyt vettä ja oli tummempi alhaalta.

Puhelin värähteli katkonaisesti. Räppäri soittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti