torstai 27. kesäkuuta 2013

Ratsastusurheilun pimeä puoli (Sivuilta 174 - 177)


Tapahtui muutama vuosi sitten Helsingin Ruskeasuolla: Olin treenaamassa maratonille. Lenkkini kulki Ruskeasuon tallien ratsastuspolun vierustaa. Yhtäkkiä kuulin takaani fantastista ääntä, laukkaavan hevosen kavioiden pehmeät iskut tantereeseen ja tuulen huminan. Pitkä, salskea mies ratsasti kuin jumaolento, komealla mustalla hevosella. Ratsastajan viitta lepatti tehostaen satumaista tunnelmaa. Ratsukko kiisi ohitseni ja katosi mutkan taa.

Vielä tänä päivänäkin väitän itsepintaisesti, että hevosta ratsastaneella Ville Virtasella oli yllään viitta, eikä kyseessä todellakaan ollut hevosen puoliloimi.

Siksi ilahduinkin kun luin Hesarista Virtasen kirjoittaneen uuden romaanin, Hevosen tajun. Se sijoittuu kilparatsastuksen maailmaan ja ilmeisesti kertoo sen raadollisesta puolesta. Sen kirjan haluan lukea mahdollisimman pian.

Kaikenlaista paskaa hevoset saavatkin ihmisten puolelta sietää. Googlatkaa vaikka 'rollkur', se avaa ainakin jotakin. Ja kyse on niinkin sivistyneestä lajista kuin kouluratsastus. Eli ei se hevosten huono kohtelu rajoitu sinne brasilialaiselle teurastamolle.

PS: Mihin Ville Virtasen karisma perustuu? Ei hän kovin klassisen komea ainakaan ole.


(Mukana myös Leena Rehumäki! Minulla oli lukiokaverina poika, jonka lempinimi oli Leena Rehumäki. Kummallista! Terveisiä vaan Jyrkille.)

****
Sivuilta 174 - 177:

Saatuaan muusikon  mökin välitettäväkseen, eivät Riitta Raatteen odotukset pompahtaneet korkeuksiin. Sitä mökkiä myytäisiin kauan. Kukaan normiostaja ei maksaisi sitä hintaa, mitä muusikko pyysi. Äänitysstudioksi muutettu pihasauna alensi hintaa, ei nostanut sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti