lauantai 29. kesäkuuta 2013

Täältä tulee Kohukirjailija (Sivuilta 178 - 179)

Etuliitteen kohu saa nyky-Suomen medialta melko helposti. Mietin tätä päivänä muutamana, kun tajusin että yksi kirjani hahmoista on... kaikkien ihmisten paheksumaa lajia. Rankasti. Siis kaikkien paitsi niiden. Itseänikin puistattaa hänestä kirjoittaminen. Olen tätä hahmoa varten myös haastatellut niitä (netin turvallisentuntuisen välimatkan päästä).

Mietin, jos käy niin, että kirjani julkaistaan ja saisin taivuteltua jonkun toimittajakaverini kirjoittamaan siitä arvion, pysähtyykö arvioija Leinon tarinaan? Se on kauhea. Olenko sitten, jos kirjani jonkin julkaisukynnyksen ylittäisi, se esikoiskirjailija joka kirjoitti niistä. Minkälainen sairas hullu niistä haluaisi kirjoittaa?! Olisinko kohukirjailija?

Eräs ystäväni on sitä mieltä, että olen kirjailijana (sitten kun) juuri oikeanlainen: nuorehko (!) koulutettu nainen. Eli jos julkaisen, minulla olisi mahdollisuuksia siihen, että kirjastani myös joku kritiikki kirjoitettaisiin. Useimmistahan ei, vaan kirjoja tulee ja menee ja niitä ostavat lähinnä sukulaiset ja muut ehkä alelaarista.

Itse olen eri mieltä. Kirjoittavia freelancetoimittajia on jo riittävästi. Mutta jos on hiljainen kulttuurikesä tai muuta... ehkä ajaudunkin kohukirjailijaksi?

****
Sivuilta 178 - 179:

Kun kukaan ei hyväksy. Ei ainoastaan ole hyväksymättä vaan myös halveksii ja vihaa, ei sitä halua ajatella. Jos sitä ajattelee, sen ymmärtää ja antaa sen vallata kaiken, ei vaihtoehtona ole kuin itsemurha. Asian ajatteleminen olisi kuin kestämättömän kova ääni valtaisi hermojen jokaisen reseptorin. Leino oli lukenut jostain fantasiakirjasta muurahaisten kuolevan, kun ihminen viesti niille liian kovalla äänellä (eli eritti liian voimakkaasti viestinnässä tarvittavia hajuja). Niin Leinolle kävisi, jos hän antaisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti