maanantai 5. elokuuta 2013

Ja kirjani nimi on... (Sivuilta 206 - 213)

Laita Googlen kuvahakuun hakulauseke: funny book titles niin selviät seuraavasta 15 minuutista työpaikallasi. Ainakin.


Tiedän että olen tekonäppärä. Joten sovitaan, että kyseessä on romaanikäsikirjoitukseni työnimi. Lopullisen keksiköön kustannustoimittaja. Tad-da-ta-taaaa... kirjani nimi on Suren jälkiä.




Ja vastaus kysymykseenne on kyllä. Kesäyöt ovat kuluneet punaviiniä litkien ja käsikirjoitusta hitaahkosti takoen (kokeilin jopa opiskeluajoilta tuttua kikkaa sivumäärän kasvattamiseen: kirjasinkooksi 13 ja riviväliksi 2). Joten märästä kesästä jotenkuten selvinneenä jäljelle jäi hienoinen taiteellinen masennus ja murhe. Siksi kirjan nimi on teatraalinen. Sisällöllisestihän nimi voisi kuulua vaikka että Elämäni himoshoppaajana ja kuinkas sitten kävikään. 

****

Sivuilta 206 - 213:

Niin paljon kuin omaa seuraani ja yksinoloa rakastinkin, illat ja yöt yksin kotona eivät olleet mieleeni. Traumatisoiduin lapsena vapaasta televisionkatselusta niin, että vielä aikuisenakin Dracula ja naamioryöstäjät tulivat uniin. Iltayön äänet ja ikkunasta näkyvä säkkipimeys olivat pitäneet minut säpsähtelevänä koko illan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti