maanantai 7. lokakuuta 2013

Olen pieni ihminen, kateellinen paskiainen

 Oscar Wildehän se siinä relaa. Varmaan laittoi tällaisen kuvan Facebookiin ja kirjoitti päivityksen: "Kirjotin just 20 liuskaa ja nyt relaan täällä kalliolla. Jaxuhaleja teille muille."

Kateuskortti. Se lyödään pöytään mitä yllätyksellisimmissä kohdissa. Jos joku menestyy vaikka lasten laulukilpailussa, pian irvaillaan etten itse ainakaan haluaisi edes osallistua moiseen riistokilpailuun. Ja mitäkä, sen laulajan äitikin siellä kuvanauhalla pöllöilee ja itseään tykö tuo. Voi voi, lapsiparka, kun vanhemmat hyväkseen käyttävät. (Tarina tosielämästä, kun seinäjokinen pikkupoika osallistui television laulukilpailuun.)

No, jotain samaa on siinä reaktiossani, kun luen Hesarin juttuja esikoiskirjailijoista. Kuten vaikka tämän Veera Niemisen. Varmaan joku pikku kustantamo, vilkaisen kansiliepeestä. Tammi. No. Sehän on mäkihyppääjän vaimo, siksi varmaan sai kustannussopparin. Varmaan arvostelussa todetaan, että kevyttä kiireellä kirjoitettua huttua. No ei vaan, kun uskottavaa, aitoa ja hauskaa! Ja niin kivaa hänelle, kun pääsi nyt tuohon Hesarin arvioitavaksi - entä ne sadat muut esikoiskirjailijat, jotka eivät pääse? Jotka olisivat ainakin yhtä hyviä? Mitäs ne? (me)

En voi sanoa, etten itse haluaisi kustannussopimusta ja suopeaa kirja-arvostelua Hesariin. Olen siis aidosti kateellinen. Nieminenkin sai viittätoista hevosta hoidellessaan kirjan valmiiksi. Ja oli juu 256 sivua. Ei mikään ihan miniromaani. Eli kadehdittava nainen. Ja minua kolme vuotta nuorempikin.

Ookei eli hienoa, että näin. Sovin itseni kanssa, että ainoastaan sisuunnun tästä ja runnon kirjani valmiiksi ja syöksyn sillä lukevan kansan tietoisuuteen.

(Tilannehan on nyt se, että olen ryhtynyt lyömään niitä satoja kirjoittamiani sivuja yhteen tiedostoon copypaste-menetelmällä. Kun saan järjestyksen valmiiksi, ei varmaan auta muu kuin lukea kirjani. Ja järjestää uudelleen. Huomaan, että ihan miniromaania ei tästäkään tule.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti