lauantai 14. joulukuuta 2013

It´s alive, it's alive! Eli kuinka kirves kaivosta haettiin.



Osallistuin lokakuun lopussa Gummeruksen Suureen Romanikilpailuun. Keskeneräisellä käsikirjoituksella, tajusin sen jo silloin kun kässäriä kasaan pusasin. Järkevä kirjoittaja olisi hionut kässäriä vielä ainakin pari kuukautta.

No, sinne meni, mutta joulua jo kohta käydään, eikä ainakaan minuun ole kyseisen kisan myötä otettu yhteyttä. Tammikuussa on luvattu tuloksia. Päätin silloin, kun käsikirjoituksen lähetin, että en koske kässäriin ennen kuin kisa on ohi. En olekaan koskenut, tähän päivään mennessä.

Tauko on tehnyt hyvää. Olen paitsi kirjoittanut erästä aivan toista tarinaa, myös hiljaa mielessäni työstänyt esikoistani. Huomaan palaavani siihen yhä uudelleen, mielessäni, sepitän lihotuksia sinne ja tänne. Itse tarinaan (juoneen) en ole tehnyt muutoksia, mutta juonihan nyt on sivuseikka. Kin.

Palasin siis jälleen takomaan Suren jälkiä -kässäriäni. Ihan kivalta tuntuu, sillä olisinhan voinut tässä vaiheessa olla aivan kyllästynyt siihen ja sitä mieltä, etten vilkaisekaan sitä enää koskaan. Mielessäni siis olen yhä varma, että tekstistä on johonkin. Nyt aionkin keskittyä jälleen siihen. Ja kun olen keskittynyt tarpeeksi, lähetän sitä kustantamoihin. Ehkä joskus ensi keväänä?

Tänään tuli tämmöistä:

**********

Seuraava näky olisi hämmästyttänyt kenet tahansa ulkopuolisen. Reija ja Keke Ruokasta se hämmästytti yllättävän vähän. He olivat tottuneet tytön raivokohtauksiin ja jalostaneet väliintulot parisuhteensa ja perhe-elämänsä rutiiniksi. Reija tarttui tytärtään takaraivosta ja taakse sidotuista käsistä kuin paraskin kyttä. Keke ohjasi tytön pään ulos autosta turvallisesti ilman kolautuksia. Vastusteleva tyttö kierähti autosta pariskunnan saattelemana kuin jonkinlaisessa nykytanssiesityksessä. Ääntäkään ei päästetty.

2 kommenttia:

  1. Kiitos Juha. Niin minustakin. Odotapa kun näet mitä sitten tapahtui. Mykistyn suorastaan tapahtumien äärellä.

    VastaaPoista