maanantai 27. tammikuuta 2014

Kirjan kansiin katsominen

                                         Joskus kirjan visuaalisuus onnistuu näin hienosti.

Kirjojahan on valtava määrä, ja kaikkea mahdottoman hyvää jää väistämättä lukematta. Useimmiten valitsen kirjan (kirjastosta) antautumalla täydellisesti kirjastoihmisten syleilyyn eli otan kirjan, joka on lyöty muita paremmin framille. Kenties otan sen karusellista tai tänään palautettujen hyllystä. Jos kirja on kotimainen, se päätyy sitä todennäköisemmin yöpöydälleni. Jos kansiliepeen kuva kirjailijasta on mieleeni, taas todennäköisyys kasvaa. Kansikin saa olla ruma, kunhan kirjoittaja miellyttää.

En osaa sanoa, millainen hänen on oltava. Voi olla nuori tai vanha, mies tai nainen. Kopealta ei saa näyttää, en ota. Aika usein kirjoittajasta kerrotaan hänen syntymävuotensa. Jos kirjoittaja on kovin paljon itseäni nuorempi, saatan katkeruuttani jättää kirjan ottamatta. Aika usein lievekuva on vanha, kirjoittaja on halunnut siihen mielikuvan itsestään. Hmmm... millaisenhan kuvan minä haluan itsestäni...

Sain juuri luettua Annamari Marttisen Eron (Tammi 2011) ja huomasin vilkuilevani kirjailijan kuvaa monta
kertaa lukemisen aikana. Mietin, että tämän kirjoittajan täytyy tietää, miltä eroaminen tuntuu. Tai sitten hän on erittäin hyvä eläytymään. Kuten kai kirjailijan kuuluukin olla. Erossa on muuten erittäin hieno ja vangitseva katse. Kansi tosin vähän valhettelee: se antaa vihjettä, että käsillä olisi jokin intialaisvaikuttainen kirja tai romaani, joka tapahtuu itämailla. Eikö? Psykedeelinen.

2 kommenttia:

  1. Mulla tuosta kannesta tulee mieleen kauris ja sellaiset shamaanihenkiset jutut... Kun sanoit, miksei Intiakin toisaalta.

    Kannattaako Ero lukea?

    VastaaPoista
  2. Kyllä Paula, Ero kannattaa lukea. Vähän raskas se oli tunnelmaltaan, mutta niin se taitaa erokin olla. Kirjan jälkeen tartuin mielelläni Erlend Loen Hiljaiset Päivät Nigellan lumoissa -kirjaan.

    VastaaPoista