keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Toimittajien kirjoittamissa kirjoissa seikkailee aina toimittaja

Ennen siirtymistä päivän aiheeseen: kulutushysteria on tympinyt minua jo pidemmän aikaa. Ja se, että kuluttajat eivät edes kavahda mainoksia, joissa heidän hysterialleen irvaillaan. Loppuvatkohan nuo käsilaukut ja korkkarit kaupasta, ellei ostaja ole liikkeellä sotaisin mielin?

Luin juuri Eve Hietamiehen Yösyötön ja Tarhapäivän. En herkeä niitä tässä nyt arvioimaan sen syvemmin, koska kyseessä ei ole kirjablogi (perinteisessä mielessä ainakaan) ja nuo opukset (vanhoina) ovat jo muut arvioineet moneen kertaan. Mutta sen huomion kerron, että toimittajien kirjoittamissa kirjoissa sähelletään lähes aina toimittajien maailmassa. Hietamiehen kirjojen Antti Pasanen on aikakauslehden toimittaja. Hietamies itse Avun toimittaja, ja kovasti yleisaikakauslehdeltä Pasasenkin työmaa vaikuttaa. Muitakin esimerkkejä on, mutta en tietenkään nyt muista niitä. Ei vaan muistanpas: Pauliina Suden Nostalgia ja Venla Hiidensalon Mediahuora. Ja monia muita.

Mistä ilmiö (jos näin rohkeaa termiä voi tässä käyttää) johtuu? Onko kyse laiskuudesta? Toimittaja tuntee alan hyvin, joten taustatyötä kirjahahmon ammattiin ei tarvitse tehdä. Vai onko kyse tarpeesta kertoa jotain alan epäkohdista (Susi, Hiidensalo)? Vai sittenkin vain siitä, että kirjailija haluaa kirjoittaa itsensä tarinaan?

Niin tai näin, luen mielelläni romaaneja, joissa on toimittajia ja liikutaan mediamaailmassa. Kirjoittavatkohan kokit ravintoloiden tai leipomoiden miljöihin sijoittuvia tarinoita? Omassa romaanikäsikirjoituksessani valitsin päähenkilön ammatiksi laveasti "sisällöntuottajan". Laiskuuttani?

PS. Tärkeimpänä aina post scriptum, tottakai. Romaanikäsikirjoituksestani ei mitään uutta, mutta eräs toinen, aivan uusi kirjaprojekti on nytkähtänyt eteenpäin. Tai itse asiassa se syntyi ja hyppäsi samantien rotkon yli turvaan. Kerron tarkemmin, kun nimi on paperissa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti